Pro Filharmonia ry

Helsingin Kaupunginorkesterin ystäväyhdistys

Pro Filharmonian vuosikokous 2010 maaliskuussa

Helsingin kaupunginorkesterin ystäväyhdistys Pro Filharmonia ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Finlandia-talolla keskiviikkona 31.3 klo 17.30. Kokous aloitettiin tietenkin musiikilla eli kaupunginorkesterin trumpetisti Simon Cox:in ja vierailevan pianistin Roope Gröndahlin duoesityksellä. Kuultiin upeasti soitettua ranskalaista modernia musiikkia.

Englannissa syntynyt Simon kertoi lisäksi kahden vuoden kokemuksistaan ammattimuusikkona Suomessa ja HKO:ssa. Varsinaiset kokousasiat käsiteltiin kapellimestari Arthur Fuhrmannin toimiessa puheenjohtajana. Kokous sai hallitukselta raportit, joiden mukaan vuosi 2009 oli edelleenkin toiminnallisesti vilkas ja talous hyvin tasapainossa. Alttoviulun hankintaan vuonna 2008 nostettu laina oli kyetty maksamaan kokonaan takaisin. Yhdistys on jälleen velaton.

Säännöt uusittiin

Kokous teki kaksi merkittävää päätöstä. Ensinnäkin yhdistyksen säännöt päätettiin saattaa ajan tasalle, sillä yhdistyksen toiminta on muovautunut aika tavalla toisenlaiseksi, kuin mitä perustajat olivat kaavailleet laatiessaan sääntöjä 17 vuotta sitten. Arvosoitinhankinnat ovat siitä yksi esimerkki. Pro Filharmonia onkin ainoa suomalainen ammattiorkesterin ystäväyhdistys, joka on kyennyt myös mittavaan soitinhankintaohjelmaan. Sääntömuutoksella mm. täsmennetään, että soittimia voidaan luovuttaa vain HKO:n muusikoiden käyttöön ja että hallituksella on valtuudet sijoittaa soittimien hankintaan etukäteen koottuja varoja parhaaksi katsomallaan tavalla.

Puheenjohtajaksi Jan Lindgren

Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin LTT Jan Lindgren, joka on toiminut yhdistyksen hallituksessa vuodesta 2007 alkaen. HKO:n monet sellistit tuntevat sellonsoittoa opiskelleen Janin monilta musiikkileireiltä. Lääkäri hänestä kuitenkin tuli, mutta hänen sellonsoittoaan voi käydä kuuntelemassa esimerkiksi Kirkkonummen kamariorkesterin tilaisuuksissa. Minulla olikin maaliskuussa mieluisa tehtävä luovuttaa puheenjohtajan ”nuija” todelliselle klassisen musiikin ystävälle ja harrastajalle.

Hallituksen jätti myös FM Tomi Rauste, joka loi ja ylläpiti pitkään yhdistyksen verkkosivuja. Uudeksi jäseneksi valittiin DI Jussi Virolainen, joka on opiskellut mm. akustiikkaa. Niinpä yhdistys saa tieteellisesti pätevän arvion uuden musiikkitalon tasosta.

Jäsenmatkat

Yhdistys järjesti keväällä ja kesällä jäsenilleen taas kerran suuren suosion saaneet konserttimatkat Tampereen Oopperaan, Naantalin Musiikkijuhlille, Avantin Suvisoittoon (Porvoo) ja Tammisaaren Kesäkonsertteihin. Ainakin Tampereen Lohengrin-esitys ja maailmankuulun sopraanon Felicia Lottin syvällinen lied-ilta Naantalin kirkossa ovat erityisesti jääneet matkalaisten mieliin. Syyskuussa ovat vuorossa Lahden Sibelius-festivaalit. Tämä matka on jo täynnä.

Orkesterin muusikoista vierailivat yhdistyksen kevätkaudella järjestämissä tietoiskutapaamisissa uusi käyrätorven äänenjohtaja Ville Hiilivirta, oboisti Sven-Erik Paananen ja nuori huilisti Jenni Virtanen. Eli kolme erilaista taiteilijaa oli jälleen Marja-Liisa Vuorjoen ja kuulijoiden uteliaiden kysymysten kohteena.

Ystäväyhdistys on ollut näköalapaikkani

Minulla on ollut etuoikeus kuulua yhdistykseen hallitukseen 17 vuoden ajan, joista viimeiset 6 vuotta puheenjohtajana. Etuoikeus siksi, että ystäväyhdistyksen hallitus on maallikolle ainutlaatuinen näköalapaikka tutustua huippuorkesterin arkeen ja juhlaan. Kun on oppinut tuntemaan lukuisia muusikoita myös henkilökohtaisesti, avautuvat konsertit ihan toisella tavalla. Heidän olemuksestaan lavalla voi jo päätellä etukäteen, miten hyvin alkava konsertti muusikoiden mielestä tullee onnistumaan.

Yhdistyksemme on ollut viime vuosina onnekas monessakin suhteessa. Soitinhankintojen rahoitus ei olisi järjestynyt ilman muutamien yksityishenkilöiden mittavaa myötävaikutusta. Hallituksen jäsenet ja muutamat aktiivijäsenemme ovat niin ikään tehneet mittavan vapaaehtoistyön Finlandia-talon palvelupisteessä, matkajärjestelyissä, erilaisissa jäsentilaisuuksissa, soitinrahoitusta hankittaessa ja muissa tehtävissä.

Yhteistyö orkesterin johdon kanssa on ollut hedelmällistä ja mutkatonta. Niinpä Pro Filharmonia on voinut tarjota jäsenilleen mahdollisuuden tutustua aina mieltä kiehtovaan ystäväorkesteriinsa myös ”sisältäpäin” ja muutoinkin rikastuttaa musiikin harrastusta. Jäsenemme ja tukijamme ovat pääosin ainakin yhden kausikortin hankkineita ”ammattikuuntelijoita”. Heillekin jäsenyys tuottaa lisäarvoa.

Uusi puheenjohtajamme Jan Lindgren tulee vastedes näillä sivuilla välittämään teille kaikille yhdistyksemme kuulumiset.

Konserttitapaamisiin

Jukka Peltola

hallituksen puheenjohtaja 31.3.2010 saakka